lauantai 10. marraskuuta 2012

drapeerausta

Valitsin kangaslaatikon kätköistä sifongin, jota en ole oikein osannut käyttää. Alun perin siitä piti tulla kesämekon päälliskangas (alla vuori), mutta sitä kesää ei koskaan tullut jossa sitä olisi voinut käyttää eikä raskauden jälkeen ollut oikein sellainen olokaan että olisi halunnut jossain ohuessa mekkosessa liihotella. Nyt pikkujoulukaudelle tarvittiin myös toinenkin toppi sen mustan tunikan lisäksi.

Täällä oli paljon ohjeita, joilla tuollainen vesiputouskauluksinen kevyt toppi saadaan tehtyä. Tuumasta toimeen siis!





Minä mittasin kädentien korkeudeksi 25 cm ja kainalosta helmaan 30 cm. Halusin sellaisen kevyen ja väljän mallisen. Leveydeksi mittasin metrin verran  (se oli jo liikaa). Etukappaleen ja takakappaleen leveys oli siis sen 50 cm. Olan pituudeksi mittasin kolmekymmentä senttimetriä.


Helman huolittelin vain saumurilla, hihansuut käänsin saumroinnin jälkeen kuten myös kaula-aukon selän puolelta. Edestä saumuroin kaula-aukon suun ja käänsin sen nurjalle n. 5 cm taitteen verran ja kiinnitin olkasaumoihin siten. En halunnut paksua saumaa eteen koska sifonki itsessään on niin kevyttä että se olisi painanut kaula-aukon litteäksi.

Tänne alle vaaditaan tietenkin toppi (kuten ylemmässä kuvassakin alla on). 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti