lauantai 13. heinäkuuta 2013

Savaway ja tarpeistoa

Osallistuin jälleen perjantai-iltana Savaway-haasteeseen jossa tällä kertaa salaisesta paketista paljastui Pehemiän Kalastajaa pinkkinä. Meillä on tuota ollut jo ennestään, ja paitaakin löytyy joten ajattelin laatikon ulkopuolelta ja teinkin neidille laukun. Tämä lähti heti mukaan tämänpäiväiselle uintireissulle joten mieleinen tuli ilmeisesti.


Laukun kaavana on Burda 5/12 lasten kesälaukku. Tein käytännön syistä remmin markiisikankaasta, jotta tän voi laittaa pesuun käytön jälkeen. Vuorena on coolmaxia kuivumisen nopeuttamiseksi. Metalliosat on kierrätetty vanhasta laukusta, kiristimet on uusia. 


Sain myös tuhottua pieniä tilkkuja pikkuhousuiksi. Meillä tapahtui piitkällisen arpomisen jälkeen kuivaksi oppiminen sitten yhtäkkiä ja näitä piti saada heti käyttöön. Muutamat ostin jo Anttilasta (ja susiksi todettiin heti), joten piti tehdä itse parempia. Leikkelin ostohousut kaavoiksi, tein muutokset ja voilá, jopa on hyvin istuvat. Ostohousuissa oli siis oudon lyhyt takakpl, joten housut eivät kestäneet kumartelua. Lisäksi ne kiristivät jopa meidän rimppakintun jalkoja. 


Samaan syssyyn vähän useammatkin. Kumpparit on Kangadzungelista ostettu.

5 kommenttia:

  1. Tuo kassi on kyllä ihan huippu! Kivannäköisiä pikkareitakin ja varmasti parempia kuin kaupan.

    VastaaPoista
  2. Vautsi mikä kassi, kyllä kelpaa! Ja hienoa väri-ilottelua nuo pikkarit :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana tuo kassi! Tosi kivan mallinen, tollasen munki tarttis tehdä! :)
    Myös noita kalsareita tarttis tehdä, ei vaan meinaa millään saada aikaiseksi...

    VastaaPoista
  4. Upea kassi! Ihana idea ja loistava toteutus. Ihanan iloisia pikkareita.

    VastaaPoista